Minulla on fysiikan opettaja, joka uskoo Jeesukseen, Jumalaan ja siihen, että kaikki mitä Raamattu sanoo on totta. Ei siinä mitään, vaikutti ihan fiksulta tyypiltä ja aivan pätevältä opettamaan fysiikkaa. Hänellä on luultavasti omat teoriansa, miten maailma on rakentunut, mutta ei niistä enempää. Kun kerroin hänestä äidilleni, suhtautui hän asiaa heti kamalan kylmästi. Ikään kuin opettaja ei olisi saanut kertoa, että uskoo Raamattuun. Jos opettaja 'alkaisi jeesustella', soittaisi äitini heti kouluni rehtorille. Kylmää ajattelua. Miksi? Kuulun kirkkoon, samoin kuin äitini. Emme ole kuitenkaan vähimmäsäkään määrin uskonnollisia. Miksei opettaja saisi kertoa meille? Mitä pahaa siinä on, että fysiikan opettaja uskoo kristillisiin asioihin, jos hän on kuitenkin kahlaillut kaikenmaailman yliopistot?

Minusta tuntuu, että ihmiset tietävät aivan liian vähän uskonnoista. Jokainen kai kuvittelee olevansa oikeassa uskonsa kanssa: ateistit, kristityt, muslimit...jne. Monet uskonnot tuntuvat tyrkyttävän uskoaan, samoin ateistit. Henkilökohtaisesti olen sellaisessa vaiheessa elämässäni, ettei minulla kiinnosta vähäänkään, onko jumalaa olemassa. On eli ei, se ei taida konkreettisesti vaikuttaa elämääni. Ajattelen ehkä toisin, jos elämässäni sattuu jotain dramaattista ja sielunelämääni kaipaa remonttia. Olen kuitenkin hyvin kiinnostunut uskonnoista ja sen vaikutuksesta ihmisiin, moraaliin ja yhteiskunnallisiin asioihin. Onhan kuitenkin totta, että jo muinaiset ihmisolennot ovat palvoneet jonkin sorttisia henkiä. Meissä on koodattuna jokin tarve uskoa, joten epäilen, että ateismi ei ole luonnollinen valinta ihmiselle. Kaikki suuret kansakunnat tarvitsevat uskonnon (tai hyvin suuren hallitsijan), että ne pysyvät koossa.